”Haluaisin palata kouluun”
Planin aineettomien lahjojen avulla autat nuorena äidiksi tulleita tyttöjä palaamaan opintielle.Mosambikin Jangamossa asuva 17-vuotias Admira on yksi monista tytöistä, jotka ovat joutuneet jättämään koulun kesken.
Admiran elämä muuttui perinpohjaisesti vain vuosi takaperin. Silloin hän vielä kävi koulussa, mutta nyt hän on naimisissa ja elää aviomiehensä perheen sekä vastasyntyneen vauvansa kanssa.
– Viime vuoden alussa huomasin, että olin raskaana. En tiennyt, kuinka suojautua siltä, Admira kertoo.
Nyt Admira asuu vauvan kanssa aviomiehensä vanhempien pienessä, palmunlehdistä tehdyssä talossa. Admiran mies työskentelee Mosambikin pääkaupungissa Maputossa.
– Olen sekä iloinen että surullinen elämästäni. Surullinen, koska tulin raskaaksi ja jouduin jättämään koulun kesken. Iloinen, sillä tykkään olla äiti. Tunsin itseni niin onnekkaaksi, kun näin tyttäreni ensimmäistä kertaa, hän kertoo.
Admira haaveilee paluusta kouluun.
– Haluaisin aloittaa koulun ensi vuonna ja käydä sen loppuun.
Moni tyttö kehittyvissä maissa ei pääse kouluun köyhyytensä ja sukupuolensa takia. Tyttöjen koulutuksen esteitä ovat muun muassa syrjintä ja väkivalta – sekä juuri lapsiavioliitot ja liian varhaiset raskaudet.
Aineettomien lahjojen avulla Plan tukee Mosambikissa raskaana olevia tyttöjä pysymään koulussa ja auttaa nuorena äidiksi tulleita tyttöjä palaamaan opintielle.
Anna lahjaksi tyttöjen koulutus >>