”Teiniäitiys ei pysäyttänyt minua”


Planin aineettomien lahjojen avulla autat nuorena äidiksi tulleita tyttöjä palaamaan opintielle.

Mosambikin Jangamossa asuvan Nluchan elämä kääntyi ylösalaisin lukion toisella luokalla. Silloin hän huomasi odottavansa vauvaa.

– Olin nähnyt, miten moni koulukaverini tuli teini-iässä raskaaksi ja jäi sitten pois koulusta, yleensä pysyvästi. Säälin heitä, koska pidin koulunkäyntiä niin tärkeänä. Ja äkkiä olin itse samassa tilanteessa, Nlucha kertoo.

Monet tytöt kehittyvissä maissa eivät pääse kouluun köyhyytensä ja sukupuolensa takia. Esteitä ovat muun muassa syrjintä ja väkivalta – sekä lapsiavioliitot ja liian varhaiset raskaudet.

Liian varhaiset raskaudet ovat Mosambikin maaseudulla suuri ongelma. Seksuaalisuudesta ja ehkäisystä ei ole tapana puhua, eikä ehkäisyvälineitä ole riittävästi nuorten saatavilla.

– Vanhemmiltani vaati aikaa tottua uutiseen, mutta onneksi he tukivat minua. Perheeni avulla pystyin käymään kouluni loppuun, eikä teiniäitiys pysyttänyt minua, Nlucha sanoo.

Nyt 26-vuotias Nlucha käyttää leijonanosan vapaa-ajastaan Planin vapaaehtoistyöhön. Hän ohjaa kyläkouluissa kerhoja, joissa lapset ja nuoret oppivat seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Nlucha käyttää omia kokemuksiaan esimerkkeinä.

– Nämä aiheet ovat edelleen yhteisöissä tabuja, eivätkä lapset ja nuoret ole saaneet tarvitsemaansa tietoa. On upeaa nähdä, miten koululaisten mieli avartuu. He ovat myös kertoneet kotona, mitä ovat oppineet, ja moni äiti on tullut kiittämään, Nlucha sanoo.

Aineettomien lahjojen Plan tukee Mosambikissa raskaana olevia tyttöjä pysymään koulussa ja auttaa nuorena äidiksi tulleita tyttöjä palaamaan opintielle.

Anna lahjaksi tyttöjen koulutus >>

Katso kaikki aineettomat lahjat >>
 

Edellinen Seuraava